Liftarin saari

Veljeni Janne kysyi tänään naamakirjassa, josko täältä löytyisi halpoja pyöriä joilla polkea pitkin saarta."Ei", sanoin, "en ole nähnyt. Ja todennäköisesti kuolisin välittömästi tässä liikenteessä."

Annetaanpa esimerkki: Mattiin osui tässä männä päivänä auto. Peili kopsahti käsivarteen, mitään ei mennyt rikki (autossa tai Matissa), mutta kuski varmasti huomasi mitä tapahtui. Tapana ei kuitenkaan näytä olevan pysähtyä ja kysyä kuinka kävi. Autoilijat ajavat kuin vasta autokoulunsa päättäneet pojanklopit, ja motoristit ajavat kuin... no, motoristit.

Bussikuskit ovat sitten tarina erikseen. Tutustumispäivänä yliopistolla meille puhui unkarilainen poika, joka kehoitti istumaan bussissa lähelle niitä kuskeja, jotka ovat koristelleen ajopelinsä pyhimysten kuvin. Heiltä kuulema oppii kaikki parhaat maltalaiset kirosanat. En ole eläissäni pelännyt liikenteessä niin paljon kuin kahtena erillisenä kertana tällä saarella: lentokentältä tullessa taksin kyydissä (ei jarrua, vaan kaasua mutkan lähestyessä), ja eräänä yönä Bugibbasta tullessa (avoimin ovin kulkeva bussi, jonka kuljettaja nauroi huomatessaan meidän kauhun vääristämät ilmeemme).

Liikenteeseen liittyy täällä eräs toinenkin ongelma. Yliopistolle pääseminen oikeaan aikaan on vähän haasteellista. Jos haluaa vaikkapa kello yhdeksän alkavalle luennolle, on bussiin hypättävä kahdeksalta. Siksipä olemme Matin ja saksalaisen Tommin kanssa välillä liftanneet. Kaikkina kolmena aamuna peukkukyyti on löytynyt parin minuutin sisään, aamulla ajavat työmatkalaiset tuntuvat olevan kovin hyvällä tuulella. Eilen matkustimme Matin kanssa vihanneksia kuskanneen pakettiauton etupenkillä. Yksin en ehkä lähtisi tien varteen kyytiä etsimään, mutta näin porukalla se on ehkä yksinkertaisin tapa päästä yliopistoa edeltävän valtavan kukkulan päälle. Hyväsydämiset, ihanan hullut maltalaiskuskit!

Oikean Erasmuksen alku

Ensimmäiset luennot ohi. Slave Narratives oli juuri sitä mitä nimi lupaa, eikä luennoitsija tuhlannut sekuntiakaan aikaa: ovesta sisään, paperit esille, ja suoraan orjakaupan kiehtovaan historiaan. Kuuntelimme tunnin verran tauotonta esitelmöintiä orjakaupan alkuvaiheista aina sen kieltämiseen asti, ja ilmeisesti oletus on, että alamme välittömästi perehtyä orjien elämästä kertovaan kaunokirjallisuuteen. Shakespeare’s Comedies täytti sekin nimen asettamat odotukset, koska luennoitsija keskittyi tunnin ajan käymään vaihe vaiheelta, yksityiskohta yksityiskohdalta läpi The Tempest- teosta. Jos vaan tajuaa suurimman osan maltalaisen korostuksen peittämästä englannin kielestä, asiat ovat hyvin. Luennoilla ei juuri tarvitse olla aktiivinen, varsinkaan massa-sellaisilla, jos ei aktiivisuudeksi lasketa saksalaisten opiskelijoiden ”please can you repeat that” ja ”what was that again?” –huuteluja. Aina en itsekään ymmärrä, mutta huomasin, että on aika kätevää luntata vieressä istuvan maltalaisen muistiinpanoja, mikäli luennoitsijan puhe on käsittämätöntä.

Meillä suomalaisilla ei taida olla samanlaista hätää kurssien kanssa kuin joillakin muilla. Osalla vaihtareista lukukauden ETCS-saldo pitäisi olla 35 pistettä (!), mikä on aivan järjetön määrä, mutta itse en ainakaan sellaiseen aio revetä.

Eilen oltiin ekoissa Erasmus-bileissä Vallettassa. Jostain syystä paikallinen opiskelijajärjestö oli järjestänyt paikalle kuljetuksen jo kello 9, joten ainakin me Garden View’sta tulevat olimme baarissa tuhannesti liian aikaisin. Hauska ilta silti, kunhan aikaa kului ja ihmisiä saapui paikalle lisää. Arvostin uusien ihmisten tapaamista ja komeaa maisemaa ulkona, mutta perinteisesti jo kahdentoista maissa kahdesta naistenvessasta toinen lakkasi toimimasta ja molemmista loppui paperi. Vessajonossahan oli sitten helppo tutustua muihin hädässä kärvisteleviin Erasmusnaisiin.

Tänään sain uuden kämppiksen. Nukuin vielä silloin yhdentoista-kahdentoista maissa kun toinen suomalainen Hanna koputti ovelleni, ja moikkasi nopeasti englanniksi. Ensin en tajunnut vaihtaa suomeen, vaikka olin jo respasta saanut tietää, että kämppis on samasta maasta kotoisin. ”Ai moi, mä oon Hanna kans” sanoin vasta kun lopuksi kysyin Hannan nimeä. Ihan kiva asustella suomalaisen kanssa. Sen olen huomannut, että jatkuva kielen vaihtelu suomen ja englannin välillä saa pään sekaisin. Eilen koetin kertoa suomalaisille tytöille, mitä opiskelen Jyväskylässä, enkä kerta kaikkiaan saanut sanaa ”journalistiikka” ulos suustani. Kykenin vain nauramaan. Näin tehdään lähtemätön vaikutus.

Tänä päivänä olen laiskotellut. Ihanan löysä sunnuntai. Aurinko lämmitti mukavasti parvekkeella istuessa. Kahdeksan maissa minä ja Hanna ujuttauduimme ovelasti synttärisankari-Matin asunnolle, ja pian italialaiset saapuivat yllärikakun (tai oikeastaan kahden) kanssa. Ihanat italialaiset: niiden kanssa voi jutella niitä näitä, mutta koskaan ei ole ihan varmaa, tuleeko ymmärretyksi ollenkaan tai ymmärtääkö itse varmasti, mitä toinen sanoo. Kaikki nyökyttelevät ja hymyilevät ja taputtelevat hyväksyvästi olalle. Si, si. Ja aina ne haluavat tiskata muiden jäljiltä.

Italialaista kielitietoutta voi ihailla muun muassa Matin uusimman postauksen loppupäästä: http://mattimaltalla.blogspot.com/

Capoeiraa ja kreisibailausta

Koti-ikävä iskee aina kun vähänkin on aikaa ajatella ja olla tekemättä mitään. Helpottaa, kun lukee toisten vaihdossa olevien blogeja, ja samaan aikaan tuntuu pahalta, kun tunnistaa niistä itsensä.

Eilen oli kuitenkin tekemistä. Kämppiksen kaveri houkutteli capoeiraan. Lähellä sijaitsevassa kuntokeskuksessa pidetään capoeira-tunteja, ja ensimmäinen kerta on ilmainen. Lisa, kämppikseni, ei lähtenyt mukaan ja toivotti vain onnea, joten vähän jännitti. Ajattelin, että Lisan mielestä liikkeet olivat hankalia opittavia.

Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen kuitenkin tajusin, että Lisa todennäköisesti tarkoitti sitä, että tunti on aivan helvetillistä rääkkiä. Jo alkulämmittelyn aikana hiki virtasi. Koska tunnin alussa sanoin ohjaajille, etten ennen ole kyseistä lajia kokeillut, sain yhdessä toisen ensikertalaisen kanssa henkilökohtaista tukiopetusta: meidät ohjattiin lämmittelyjen jälkeen vähän sivummalle, missä yksi ohjaajista opetti meille perusliikkeitä. Aika kiva. Paitsi, että arvasin melko nopeasti, että pakarat ja reidet ovat seuraavat päivät todella arkoina. Mikä tietenkin toteutui. Kävelen nyt kuin vanhus.

Täällä on ilmeisesti tapana aloittaa juhliminen kovin myöhään. Edellisen lukukauden Erasmukset pitivät eilen läksiäisentapaiset, joihin toki oli meidät uudetkin kutsuttu. Bileet alkoivat yhdentoista maissa. Enpä usko, että olen ikinä ollut niin täydessä ja äänekkäässä huoneessa. Me suomalaiset ja saksalainen Thomas vähän vierastimme isoa ja äänekästä enimmäkseen eteläeurooppalaisista koostuvaa ihmismassaa. Lopulta massa alkoi valua kohti Pacevillen baarihulinaa. Täytyy sanoa, että paljon ahdistavammaksi eivät baarit siitä muutu, mitä ne täällä ovat: täysiä, kuumia ja musiikki on niin kovalla, että puhuminen on täysin mahdotonta. Mutta ilta oli hauska. Sitten kun unohtaa ahdistuksensa ja lakkaa tuijottamasta pöydällä bailaavia espanjalaisia, on varmasti hauskaa. Rahaahan ei täällä tarvitse juuri baareissa tuhlata, siitä pitävät huolta sisäänheittäjien jakelemat kupongit.

Tämä päivä oli hiljainen, vähän liiankin hiljainen. Oli aikaa ajatella omaa koti-ikävää. Vähän itketti, kun luin kaverini Emmin blogia, jossa hän kertoi omasta ikävästään. Mutta sitten Matti ja Thomas lähtivät hakemaan kaiuttimia omaan kämppäänsä, ja heti helpotti kun lähdin mukaan ja sain ajatukset pois omasta itsestä.

Edessä rauhallinen ilta. Ehkä alakerran kuppilasta jotain ruokaa. Huomenna Vallettaan kirpputorille heti aamusta.

Asiakaspalvelua

Kaikenlaiset elämän perusasiat tuntuvat nyt vaativan mielettömästi aikaa. Välttämättömyyksien (ja ei-niin-vättämättömyyksien) hankkimiseen on mennyt päiviä ja palanut rahaa. Kävelin GoMobilen liikkeeseen hakemaan sim-korttia nettiä varten. Ystävällismielinen ranskalainen David möi minulle puoleen hintaan ”internet key”:nsä (vissiin mokkulaa vastaava), jotta saan ostettua siihen oman sim-kortin ja siten halvemman nettiyhteyden kuin asuinpaikan tarjoaman. Garden View Holiday Complex ottaa melkoista ryöstöhintaa langattomastaan.

En kuitenkaan tajunnut ottaa liikkeeseen passia mukaan. Siistiksi nypityillä kulmakarvoilla varustettu nuorimies kyseli, onko passia ja luottokorttia. Kysyin, kelpaako suomalainen ajokortti henkilöllisyystodistuksesta, kun passi jäi asunnolle. Mies sanoi epävarmasti ei ja kurtisti kulmiaan. Sitten hän kysyi ”Finland isn’t part of EU, right?”, johon vastasin, että kyllä on. Mies pahoitteli. Sitten hän kyseli, olisiko jokin muu henkilöllisyystodistus. Muistin suomalaisen KELA-kortin ja vilautin sitä. ”I don’t suppose this will do?”. Mies katsoi korttia ja sanoi joo, ja alkoi naputella tietokoneelle jotain. Hyvän aikaa naputeltuaan hän totesi, että ei KELA-kortti käykään. Sen jälkeen hän katsoi Debit/Credit Master Cardiani ja sanoi, että eihän tää ole luottokortti ollenkaan. Sanoin, että on, ja osoitin sanaa ”Credit”. ”Ai mutta siis... käyttääkö tää luottoa ollenkaan?” mies kysyi. Sanoin, että joo, sitäkin. Okei, mies sanoi, ja jatkoi naputtelua.

Mutta ei nettiä ilman sitä passia. ”Can you travel with this?”, hän kysyi ja näytti KELA-korttia. En kai, minä vastasin. Okei, no sitten sun pitäis tuoda se passi tänne näytille. No selvä, minä palaan myöhemmin.

Seuraavana päivänä uusi yritys. Paikalla oli toinen nuorimies, jonka kulmakarvat olivat vähintäänkin yhtä tarkasti hoidetut. Näytti saman kosmetologin kädentyöltä. Mies puhui epäselvästi ja nopeasti, mutta oli maailman hauskoin: liikkeessä meni mielettömän paljon aikaa muun muassa sen takia, että netin järkkäämisen lisäksi hän neuvoi meille ruokapaikan Valletasta, jonne siis olimme seuraavaksi menossa. Mies jopa soitti kollegoilleen kyseiseen kaupunkiin ja kyseli ravintolan osoitetta. ”I only work here, but I do my job well”, hän totesi ja kohautti olkapäitään. Kun kaverini vitsaili nappaavansa nettitikun matkaansa ja lähtevänsä juoksemaan, mies ilmoitti, että ei suosittele, koska hänellä on tiskin alla haulikko. ”Now that’s customer service, we shoot people”, sanoi mies.

Ihan vain varmuuden vuoksi kaverini seistessä kassalla istuuduin itse kassan viereen odotuspenkille ja vilkaisin tiskin alle. Ei näkynyt asetta.