”Mulla on ongelma”, sanoi saksalainen kaveri. ”Joka ikisessä elämänvaiheessa suunnittelen aina vaan sitä seuraavaa vaihetta”. Istuimme syömässä sevillalaisessa ravintolassa menneenä viikonloppuna. Muutaman päivän retki pois saarelta teki ihan hyvää.
Tajusin, että kärsin ihan samasta, jatkuvasta tulevan miettimisestä. En muista milloin olisin viimeksi keskittynyt vain ja ainoastaan hetkessä elämiseen. Ajattelematta, missä olen seuraavana keväänä; mitä tapahtuu kun joululoma tulee; miten aion viettää seuraavan kesä; mitä uusia juttuja tekisin seuraavana vuonna. Huomaamatta ajatteluun käytetty hetki katoaa jonnekin ulottuvuuksien väliin eikä enää palaa takaisin. Ja niitä hetkiä on paljon.
”Mutta Maltalla sitä ei tapahdu”, totesi saksalainen, ja tiesin sen olevan totta. Elämässä tuntuu olevan paljon vähemmän kadotettuja hetkiä. Kaikki näyttäisi olevan tässä ja nyt. Jossain vaiheessa jokainen meistä täällä olevista alkaa ajatella kotiinpaluuta, arkea, tulevaisuutta. Mutta ei ihan vielä. Mieli vain kieltäytyy ulottumasta sellaisiin asioihin, jotka eivät tapahdu juuri tällä hetkellä, tai jossain läheisessä tulevaisuudessa. Eikä se harmita ollenkaan.
Sevillassa tuota tunnetta vahvisti entisestään sekä minun että saksalaisen sairastama vatsatauti. Siinä sitä ihminen todella tuntee elävänsä hetkessä, kun kaikki vatsan lihakset kramppaavat työntääkseen ulos viimeisetkin ruoan tähteet. Onneksi aivan koko reissua ei tarvinnut vessassa viettää, vaan lopulta olo helpotti ja kaikki kykenivät seisomaan Sevillan täyteen tungetuilla kaduilla seuraamassa hassujen hattujen koristamia pääsiäiskulkueita. Semana santa oli houkutellut koko kaupungin ulos kaduille ja ravintoloihin. Niin kaunis kaupunki!
Me suomalaisetkin haluamme tarjota parasta pääsiäisperinnettämme muunmaalaisille: tarjouduimme piilottamaan pääsiäismunia. Tuolla ne odottavat keittiön pöydällä kätkijäänsä.
So we should all go to malta at least once in our lives ? :)
VastaaPoista